Kaavatiet

Katualueitten hoidosta vastaavat sekä kiinteistön omistaja/haltija että Alavieskan kunnan tekniset palvelut.

Yksityistieavustukset

Valtuuston päättämien määrärahojen puitteissa Alavieskan kunta avustaa yksityistielain kriteerit täyttäviä tiekuntia sekä teknisen lautakunnan määrittelemien kriteerien mukaisia sopimusteitä sekä omia teitä. Yksityistieavustushakemukset otetaan vastaan vain sähköisesti. Hakemukseen ei liitetä liitteitä, vaan kaikki tieto annetaan tietokenttiin ja hakija vakuuttaa antamansa tiedot oikeiksi.

Osa hakemuksista tarkistetaan vuosittain ja tiekunta, sopimus- tai oman tien hoitaja on silloin velvollinen toimittamaan tilinpäätöksen tai tiliotteet, jotka osoittavat todelliset kustannukset. Tarvittaessa voidaan pyytää tarkempi selvitys tiekunnan kirjanpidosta. Jos tarkastuksessa havaitaan epäselvyyksiä tai puutteita, on teknisellä lautakunnalla oikeus hylätä yksityistieavustushakemus päätöksensä mukaisesti edelliseltä, kuluvalta ja/tai seuraavalta vuodelta. Virheellisesti myönnetyt avustukset voidaan periä takaisin avustuksen saajalta.

Toimi näin

Avustusta haetaan vuosittain 1 - 30.4. välisenä aikana sähköisellä lomakkeella.

Kenelle ja millä ehdoin

Yksityistieavustuksen saamisen edellytykset toimitusteille:

  • tielle on perustettu tiekunta
  • tiekunnan yhteystiedot ovat ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä
  • tien tiedot ovat ajan tasalla Liikenneviraston tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä


Yksityistieavustuksen saamisen edellytykset sopimusteille ja omille teille:

  • yksityistien tiedot on päivitetty Digiroad-palveluun (Vyyti-lomakkeella tiekunnan nimen kohdalle laitetaan tien nimi)
  • jokainen sopimustien sopijaosapuoli hakee metrimääräistä avustusta sopimuksessaan määrätyn hoitovastuun verran
  • avustettavan tien pituuden tulee olla yhteensä vähintään 50 m
  • avustus maksetaan pysyvän asutuksen käyttämälle tieosuudelle (pysyvä asutus tarkistetaan väestörekisteristä)
  • tien pituudet, käytetään MML:n laskennallista tien pituutta

 

AVUSTUSTEN HAKUAIKA VUONNA 2024 ON 1 - 30.4.2024.

TÄYTÄ JA LÄHETÄ AVUSTUSHAKEMUS TÄÄLLÄ.

AVUSTUSKRITEERIT JA OHJEET TÄÄLLÄ.

 

LINKKEJÄ:

Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteri

Väyläviraston digiroad-palvelu

 

 

Alavieskan osoitekartta

Yhteystiedot

Kaavateiden kunnossapito,
yksityistieavustukset
Tekninen johtaja
Ossi Laakso
044 - 5395 288
etunimi.sukunimi@alavieska.fi

Liitetiedostot