Äänestäminen vaalipäivänä
Vaalipäivänä voi äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on merkitty saapuneeseen äänioikeusilmoitukseen.
Voit ottaa mukaan oman vaaliavustajan, mikäli et kykene tekemään itse äänestysmerkintää. Oma vaaliavustaja ei kuitenkaan voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai ehdokkaana olevan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi.
Äänestäminen vaalipäivänä - Vaalit
Äänestäminen ennakkoon
Äänioikeutettu voi oman valintansa mukaan äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa joko kotimaassa tai ulkomailla.
Kotiäänestys
Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan. Tässä tapauksessa hänen luokseen saapuu sovittuna aikana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.
Vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen kello 16.00.
Lue lisää:
Äänestäminen kotona
Ilmoittautuminen kotiäänestykseen
Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua Alavieskan kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 1.4.2025 kello 16 mennessä.
Ilmoittautua voi seuraavasti:
- kirjallisesti lomakkeella (Kotiäänestyslomake liitteenä sivun lopussa.)
Lomake tulee toimittaa Alavieskan kunnantalolle,
osoite Pappilantie 1, 85200 Alavieska.
Kunnantalon ollessa suljettuna, ilmoittatumisen voi jättää kirjekuoressa kunnan postilaatikkoon. Kirje osoitetaan Alavieskan kunnan keskusvaalilautakunnalle. Kuoreen teksti "Kotiäänestykseen ilmoittautuminen".
- sähköpostilla osoitteeseen alavieska.kunta@alavieska.fi
Ilmoita sähköpostissa vain äänestäjän nimi ja puhelinnumero.
Soitamme ilmoittautuneelle ja sovimme äänestyksen ajankohdasta.
- puhelimitse (ma-pe 9–15) numeroon 044 5395 214 tai 044 5395 454
Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö.
Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla paikalla äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö.
Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva.
Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestyksen aikana 2.– 8.4.2025.
Ajankohta sovitaan kotiäänestykseen ilmoittautuneen kanssa.
Äänestyksen ottaa vastaan kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija.
Laitosäänestys
Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalla, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä.
Laitoksissa toimeenpantavasta ennakkoäänestyksestä julkaistaan laitoksissa erilliset kuulutukset.
Kotiäänestyslomake: